Kuivasen perheen Tokion-matkaan lähtölaskenta aloitettiin perjantaina 19.5., jolloin pojat haettiin Jyväskylästä Kopilahdelle.
Jännitystä oli ilmassa lauantaiaamusta lähtien. Viimeiset pakkailut ja lounaaksi iskän edellisenä päivänä tekemää lasagnea ja niin oltiin valmiita. Pojat pakkautuivat Getziin, jonka kuskiksi asettui Kauri-Matti. Iskä kuljetti naisväen Toyotalla.
Lentopysäköinnissä oltiin hyvissä ajoin. Edullinen pysäköinti, vähän nuiva palvelu, mutta pääasiahan on, että autot säilyvät tallessa loman ajan ja kuljetukset kentälle ovat nopeat ja turvalliset.
Lähtöselvitys oli tehty jo kotona, laukut baggage dropiin ja sen jälkeen passin- ja turvatarkastuksen kautta koneeseen.
Lentokoneessa oli kaikki mitä matkalainen tarvitsee; kännykän latauspiste ja (maksullinen) wifi. Kaisli sai siis pelailla kännykällä ja Kuisma katsoa Suomen jääkiekkomatsin. Ainoa, mitä olisi toivonut oli isompi tila jaloille! Käsittämätöntä, miten penkit saattavat olla ahtaat, vaikka kyse oli niinkin pitkästä lennosta. Lennon aikana tarjottiin maukas päivällinen ja ennen laskeutumista aamiainen.
Lentomatka oli kyllä kakenkaikkiaan uuvuttava. Kukaan ei oikein osannut nukkua, vaikka oli yö ja pimeää. Perillä oltiin n. 7.35 eli jo ennen aikataulun mukaista aikaa. Upea auringonpaiste ja lämpö tulvahti vastaan koneesta ulos astuessa, asteita noin 28!
Turvatarkastus sormenjälkien ja naamakuvien ottamisineen sujui mukavasti ja suhteellisen nopeasti. Samalla koneella kanssamme Tokioon tuli myös poliitikko Li Andersson.
Ensimmäinen jännityksen aihe perille päästyä oli valuutanvaihto. Se kuitenkin sujui hyvin ja vaihtokurssi osoittautui valitsemassamme vaihtopistessä paremmaksi kuin muualla.
Seuraavaksi piti etsiä paikka, josta saataisiin metro-/junakortit. Pienen ihmettelyn jälkeen oikea toimisto löytyi ja odotellessa tutustuttiin ensimmäisen kerran juoma-automaatteihin ja niiden tarjoamiin erikoisiin juomiin.
Ihme ja kumma, oikea juna löytyi ensiyrittämällä ja pian jo istuttiin matkalla kohti Tokiota, ja Oshiagen asemaan. Matka kesti 55 minuuttia ja perillä oltiin jo ennen yhtätoista.
Kiitos erinomaisen selkeiden ohjeiden ja ennakkoon tehdyn suunnittelun, löysimme Tokion kotiimme ensiyrittämällä! Hikisinä ja lopen uupuneina raahasimme matkalaukut ja itsemme talon kolmanteen kerrokseen (ei hissiä). Huoneisto oli luvatun mukainen, joskin kuvat antoivat ymmärtää, että tilaa olisi enemmän. Ikkunoista avautuvista maisemista ei oltu kuvauksessa kerrottu mitään, emmekä ihmetelleet yhtään.
Onneksi keittiö-olohuoneessa ja toisessa tatamihuoneessa oli ilmastointi, että saimme itsemme viilennetyksi. Suihkuttelimme matkan pölyt pois ja suuntasimme kulkumme kohti Tokyo Skytreetä ja Solamachi-ostaria, jossa tiesimme olevan monia ravintoloita. Ennakkoon oltiin jo päätetty, että väsyneinä ja nälkäisinä syömme Tokiossa ensimmäisenä ruokana kanaa KFC:ssä, että jokainen saa varmasti vatsansa täyteen. Tämän ottivat Minna ja Kaisli kirjaimellisesti tilaamalla molemmille noin neljän hengen annokset friteerattua kanaa lisukkeineen. Vatsat tulivat täyteen koko sakilla eli tehtävä oli täytetty. Sen jälkeen ei kukaan jaksanut muuta ajatellakaan kuin nukkumista eli takaisin kämpille ja tutimaan pariksi tunniksi.
Unien jälkeen olimme taas kuin uusia, joten päätimme lähteä iltakävelylle Asakusaan. Mikko oli jo kotona lukenut jostakin, että Asakusassa on festivaali viikonlopun ajan päättyen sunnuntai-iltaan. Kävelymatkaa Asakusaan ja Sensoji-temppelille tuli vain puolitoista kilometriä ja matkan varrella oli monenlaista mielenkiintoista katsottavaa.
Sensojin temppelin sanotaan olevan Tokion vanhin shintolaispyhättö, se on rakennettu vuonna 628. Temppelialueella oli väkeä paljon ja temppelin edustalle ei päästetty ketään, meidätkin patisteltiin etäämmälle kadun laidalta. Kauempaa alkoi kuulua rummutusta ja pian näkyviin tulikin kulkue lippuineen ja lyhtyineen.
Katukeittiöissä oli tarjolla monenmoista herkkua, maistoimme paistettuja nuudeleita – osalle maistui, osalle ei.
Tämän jälkeen jakauduimme miehiin ja naisiin ja lähdimme omia reittejämme kotiin. Kaisli ja Minna mm. todistivat matkalla kolaria!
Jokaiselle maistui uni ensimmäisen päivän jälkeen, aurinko tosin herätteli aamulla turhan aikaisin (pimennysverhot löytyivät vasta seuraavana päivänä).
