Aamun herääminen kesti toisena Japanin aamuna pitkään. Aamulla kun kello herätti klo 8.30 teki mieli vain jatkaa unia… Aikaero sekä myös edellisen päivän reilut 15 tuhatta askelta 26 asteen helteessä tuntui kehossa: eipä ollut vielä palautunut. Aamun murojen sekaan piti ensimmäisenä hakea 7 Elevenistä purkin maitoa (litra noin 1 euro). Aamupala nautittiin sitä mukaan kun porukkaa alkoi heräilemään ja kämpän ovi suljettiin noin 10.30. Lähtö klo 9.00 taisi olla kirjattuna matkanjohtajan päiväohjelmassa.
Oshiagen asemalla kesti hetken herätellä aivosoluja, ennenkuin oikea metroreitti oli lopulta kaikkien hyväksymä. Metrossa oli suhteellisen rauhallista, olihan kello ja lähellä puolta päivää. Osasimme jäädä pois Ueno-Okachimachi asemalla ja löysimme ostosalueelle pienen pähkäilyn jälkeen. Ameykon ostoskatu alue oli kuin minkä tahansa turistikohteen ostoskatualue tai enemmänkin ”basaari”, satoine t-paita-, laukku- ja kenkäkauppiaineen. Tunnelma oli kuitenkin ruuhkasta huolimatta vähemmän stressaava kuin jossain aurinkokohteessa, koska tuotteiden tuputtaminen ei ollut yhtä häiritsevää (mieleen jäi ainakin yksi turkkilainen kebab kioskin pitäjä, sekä japanilainen laukkukauppias, joka huusi kahden päällekkäin pinotun kaljakorin päällä mainoslauseita muoviseen ”megafoniinsa” (vapaa suomennos): ”Nyt tarjolla laatulaukkuja pöyristyttävän halpan hintaan. Kaikki laukut VAIN 3000 YENIÄ!!!!, todellakin, KAIKKI LAUKUT SAMAAN HINTAAN!!!!”. Tavaraa oli tarjolla, mutta suurin osa ei herättänyt suuria ostohaluja, eivät edes nuo laukut. Ihmeteltävää oli sitäkin enemmän. Tytöt ja pojat erosivat reiluksi tunniksi omille teilleen, koska kiinnostuksen kohteet olivat aika erilaiset. Helteessä pojat piipahtivat välillä ilmastoidussa ostoskeskuksessa ja Patchinko pelilaite ”helvetissä”, jonka meteli olisi Suomessa aiheuttanut paikan välittömän sulkemisen. Lisäksi tuo oli niitä harvoja paikkoja, joissa sai estoitta vetää samalla tupakkaa ketjuna pelin lomassa. Kannattaa googlata tai Youtubettaa mistä oikein onkaan kyse. Me emme kokeilleet (vaikka poikia yritin suorastaan pakottaa pelaamaan. Huom! vain pelaamaan, ei tupakoimaan, vaikka se varmasti olisi tehnyt älyttömästä hommasta tuplasti hauskempaa.
Vajaan parin tunnin markkinavoimien riepottelun jälkeen, kohtasimme täsmällisesti sovittuna aikana kohtauspaikassa ja päädyimme vartin pähkäilyn jälkeen ostokadun varrella sijaitsevaan kellariravintolaan syömään. Lounas menu oli tuhannen jenin eli noin alle 9 euron luokkaa ilman juomia (olut n. 4-5 eur). Paikka oli oikein viihtyisä, mutta sinne olivat päätyneet kaikki tupakanpolton ystävät. Asiakaskunta koostui meidän lisäksemme ainoastaan japanilaisista asiakkaista. Ruoka maistui osalle paremmin toisille huonommin, mutta pääasia että nälkä lähti! Sitten etsimän Ueno Parkia ja Ueno Zoota!
Ueno Zoon portille oli matkaa ostoskadulta noin kilometri. Matka kulki Ueno Parkin läpi, joka oli upea siisti rauhoittava kokonaisuus. Eläintarhan portilla maksoimme automaattiin liput ja näytimme ne lipun tarkastajalle. Ensimmäisenä piti tietenkin mennä katsomaan Pandoja, jotka olivat heti sisäänkäynnin jälkeen oikealla puolella olevassa Panda -talossa, jollainen taitaa olla tulossa Ähtäriinkin tämän vuoden loppuun mennessä. Voin uskoa, että myös Suomessa Pandat tulevat olemaan suuri menestys ja nostavat Ähtärin eläinpuiston ja koko Ähtärin ja Töysän alueen laajempaankin tietoisuuteen. Kaksi Pandaa (uros ja naaras) olivat esillä isoissa ”lasiterraarioissaan”, ja turistit räpsivät kuvia ja videota ihastuksissaan ikkunoiden toisella puolella. En ollut ainakaan itse tietoinen minkä kokoinen jättiläispanda on luonnossa: oli yllättävänkin iso, eli nimensä veroinen. Padojen jälkeen otimme suunnan kohti gorilla-häkkejä, josta löytyi nelijäseninen gorillaperhe, joka Karrin mukaan oli niitä ainoita eläinlajeja tässä eläintarhassa norsujen lisäksi, jotka olivat aidosti tietoisia omasta karusta kohtalostaan eli rajoitetusta elämästään kalterien takana. Ei huvittanut bengalin tiikeriäkään kuin ravata kymmenen metrin mittaista polkua edestakaisin. Tapiir.. eikun muurahaiskarhutkin näyttivät olevan kaukana omasta luontaisesta elinpiiristään omasasa viiden neliön häkissään. Norsut hauskuuttivat yleisöä kävelemällä eläintenhoitajien ohjaamina kärsä-häntä marssia kohti huoltotaloaan.
Joo, ei enään eläinten kärsimyksiä ja eikun kohti Yanakaa eli Tokion vanhinta jäljellä olevaa kaupunginosaa. Kaikilla tuntui jo olevan sellainen hetki, että piti hetki taas hengähtää, johon löytyikin melko pian sopiva kahvila. Tarjolla oli mm. Belgialaista suklaata ja muita herkkuja vitriinissä sekä sitä kahvia. Kahvilan listalla oli erilaisia jälkiruokia mm. Mango-jäätelö ja jäähile mascarpone erikoisuuksia. Jokainen löysi omansa ja hetken levähdys teki hyvää. Kahvilassa istuimme noin tunnin jonka jälkeen suuntasimme syvemmälle Yanakan alueelle.
Yanakan alueella on paljon vanhoja hyvin hoidettuja asuintaloja joka tuo mieleen jonkin vanhan Porvoon alueen, jonka uskon miellyttävä aasialaisia turisteja samalla tavalla kuin Yanaka miellytti meitä. Yanakastakin löytyi ostoskatu, joka oli kuitenkin rauhallinen ja jotenkin intiimimpi verrattuna Ameyokon basaareihin. Sieltä löytyikin muutamia kotiinviemisiä!
Kello alkoi olla lähes 18, joten aikaa ei ollut kuin vajaa tunti ennen auringonlaskua ehtiä yhteen Tokion ytimeen, eli Keisarillisen palatsin alueelle. Noin puolen tunnin metromatkan päästä päädyimme Tokyo Stationille, josta löysimme helposti oikean exitin Keisarillisen palatsin suuntaan. Tokyo Stationin alue pilvenpiirtäjineen ja businesslookeineen oli melkoinen kontrasti verrattuna Yanakaan. Illan hämärtyessä tunnelma oli upea! Saimme kuin saimmekin päivän matkaohjelmamme pulkkaan ja ikuistimme perheselfien Keisarin palatsin kuvauksellisen sillan edustalla. Sitten vain nopeasti suoralla metroyhteydellä takaisin Oshiageen ja ”kotiin” lepäämään! Seuraava päivä kun tulisi sisältämään vähintäänkin 15400 askelta Tokion maaperällä! Jaksaa, jaksaa!!!
