Perjantaiaamun sää oli vielä torstaitakin lohduttomampi, vettä satoi ja oli viileää. Tästä huolimatta laittauduimme lähtöön jo puoli kymmenen aikaan, pojat metrolla Akihabaraan, Kaisli, Mikko ja Minna kävellen Asakusaan.
Asakusassa ihailtiin Senso-ji temppeliä, tällä kertaa päivänvalossa, ja kierreltiin vielä sateenvarjomeressä Nakamise streetin pikkukauppoja. Ihmisiä (varsinkin koululaisia) oli todella paljon ja vesisateessa jokaisella oli sateenvarjo mukana, mikä aiheutti pienoista hankaluutta liikkumisessa. Asakusasta siirryttiin metrolla läheiselle Kappabashi streetille, jolla myytiin kaikkea mahdollista keittiöön ja ravintoloihin liittyvää tarviketta. Mikko vallan villiintyi ja osteli sitä sun tätä (mm. pari paisitinpannua, essun, keittiövälineitä), Minnan aika taas kului vessaa etsiessä: tähän mennessä oli wc-tarjonta ollut erinomainen eli hädän sattuessa oli seuraava hotelli helpotus ollut lähellä, mutta Kappabashilla tilanne oli toinen. Edes ravintoloita, joissa olisi voinut käydä vessassa, ei löytynyt! Lopulta pitkän harhailun jälkeen sattui eräältä takapihalta silmään pieni hotelli, josta apu löytyi.
Sitten olikin jo ruoka-aika, vatsat täytettiin tällä kertaa KFC:ssä Asakusassa, mistä käveltiin takaisin kämpille viemään ostokset. Pojatkin olivat välillä poikenneet asunnolla ja lähteneet sitten tutustumaan Ikebukuroon. Sen jälkeen M., M. & K. ottivat suunnan kohti Skytreetä ja korkeuksia! Kaikkein korkeimmalle tasolle ei välitetty mennä, vaan maisemia ihailtiin 350 metrin korkeudelta. Monta tuttua paikkaa bongattiin ja oma asuntokin nähtiin lintuperspektiivistä. Myös hurja lasilattia kokeiltiin, tuntui huikealta kävellä monen sadan metrin korkeudella ikään kuin tyhjän päällä!
Sitten olikin aika siirtyä tekemään viimeisiä ostoksia Solamachin ostoskekukseen. Kaikenlaista pientä tarttui mukaan Kaislille ja Minnalle. Mikko puolestaan sai kainaloonsa Ghiblin kaupasta Minnan hartaasti toivoman kissabussin.
Lopulta raahustettiin ostosten kanssa kämpille, jälleen lähikaupan kautta, askelmittari näytti lähes 17000 askelta. Myös pojat tulivat aika pian kotiin eväiden kanssa ja niin nautimme iltapalat ja hoidimme tavaroiden pakkaamisen ennen nukkumaanmenoa.